Työelämän uudelleen rakentaminen uupumuksen jälkeen

olet lämpimästi tervetullut muutaman kuukauden tauon jälkeen runoblogin äärelle. minulla on ollut jo pidemmän aikaa ajatuksena kirjoittaa ajatuksia työelämään paluusta uupumuksen jälkeen ja tarkoituksenani oli ajoittaa kirjoitus syyskuun alkuun, jolloin yritykseni täytti yhden vuoden ja samalla viikolla vietettiin yrittäjän päivää. arki on kuitenkin yllättänyt minut positiivisella kiireisyydellään jo kesäkuusta alkaen, joka on jatkunut näihin päiviin saakka, kun eletään jo lokakuun loppua. erityisesti yritykseni tiimoilta on ollut ihana työntohina päällä. ja koska kirjoittamiselle ei ole jäänyt sopivaa tilaa ja aikaa, en ole sitä myöskään alkanut aikatauluttamaan ja pakottamaan, joka onkin yksi ydinajatuksista uupumisen jälkeisessä työelämässäni. asioita ei enää puserreta pakolla.

Suomessa uupumuksesta puhutaan usein työuupumuksena, joka tarvitsee palkallista sairaslomaa saadakseen rinnalleen jonkun muun diagnoosin, kuten esimerkiksi ahdistuneisuuden tai keskivaikean masennuksen, joka todentaa henkilön olevan työkyvytön sillä hetkellä. käsittääkseni työuupumusdiagnoosilla yksistään ei ole oikeutettu palkalliseen sairaslomaan, jos työehtosopimuksessa ei ole toisin sovittu. työuupumus (burn out) ei ole yksinään lääketieteellinen sairausdiagnoosi.

niin minäkin sain alkuun diagnoosiksi ahdistuneisuuden ja lisäksi työuupumuksen, josta olin hyvin yllättynyt. tunsin olevani ahdistunut ja väsynyt, mutta en ollut itse ajatellut sen johtuvan työstä. ja oikeastaan en ollut ennen lääkärin vastaanotolle menoa etsinyt koskaan tietoa uupumukseen liittyen enkä osannut asiaa kohdalleni ajatella, enkä ylipäätään osannut ajatella, että minua diagnosoitaisiin. ainut ajatukseni oli, kuten aiemmissa kirjoituksissa kerroinkin, hakea apua menneisyydessä tapahtuneihin asioihin, menneisyyden selvittämiseen. siksi minulle työuupumus tuntui vieraalta ajatukselta. pian aloin kuitenkin etsiä tietoa siitä, koska se oli minulle tuntematonta ja tiedonjanoni oli suuri. halusin ymmärtää, mitä minulle tapahtuu. en kokenut, että olisin saanut riittävästi tietoa tilanteestani hoitavalta taholta. ja ehkäpä en sitä osannut kysyäkään. kirjallisuuteen tutustuessani kävi nopeasti selväksi, että kaikki pääpiirteet työuupumukseen liittyen täyttyivät. se oli minulle kuitenkin vain osa totuutta.

ajattelin silloin vahvasti ja ajattelen edelleen, että työuupumus oli minulla yksi oire isommassa kokonaisuudessa ja juuret uupumukseen ulottuivat syvälle lapsuuteen. itse puhun omalla kohdallani uupumuksesta, koko elämän vallanneesta uupumuksesta. ehkä joku toinen kutsuisi sitä masennukseksi. työ ei sitä minulle aiheuttanut, vaikka sen jäljet näkyivätkin työelämässä ja vaikuttavat siellä edelleen. joku voi ehkä miettiä, mitä väliä sillä on, kun uupunut olin kuitenkin. minulle sillä on ollut suuri merkitys, koska se johdatti minut sen ymmärryksen jäljille, että minun oli selvitettävä haavani ja etsittävä juureni ja kadonnut minuuteni, jotta voisin alkaa toipumaan.

jos kohdallani olisi hoidettu pelkästään pintapuoleista oirehdintaa, eli työuupumusta ja keskitytty vain työelämään ja siinä oleviin asioihin, olisi uupumuksen perimmäinen syy jäänyt selvittämättä ja uskon vahvasti, että olisin päätynyt uupumaan kerta toisensa jälkeen uudestaan ja uudestaan. ehkä se oli joku sisäinen ymmärrys tilanteestani, että lähdin hakemaan ensimmäisenä juuri psykoterapiaan pääsyä, jota pidän edelleenkin oikeana ratkaisuna. en ajatellut, että esimerkiksi työn sisältöä muuttamalla olisi voinut ratkaista mitään minun kokemistani vaikeuksista, jotka olivat lähtöisin työelämän ulkopuolelta.

haluan muistuttaa, että nämä kaikki ovat minun kokemuksiani, jotka pohjautuvat elettyyn elämääni. en missään nimessä usko, että jokainen työuupunut tarvitsisi psykoterapiaa tai ettei työn sisällön muutokset auttaisi ja helpottaisi työssä jaksamista. silloin kun kyseessä on puhtaammin työuupumus, joka aiheutuu liiallisesta kuormasta työssä, työn tekemisen tavoista tai siihen liittyvistä asioista, toivoisin, että niitä hoidettaisiin juuri niin, että työntekijä tulisi kuulluksi ja nähdyksi ja sopivia toimenpiteitä tehtäisiin, että työn sisältö ja määrä olisi mielekästä ja ihminen tuntisi hallitsevansa oman työnsä ja kokisi siinä merkityksellisyyttä ja tarvittaessa saisi tehdä lyhennettyä työaikaa tai sairaslomaa, jotta voisi palautua työkykyiseksi sekä tarvittaessa saisi apua esimerkiksi työterveyspsykologilta.

nminun oli lähdettävä selvittämään omaa uupumistani syvemmältä ja jotta olen kyennyt palaamaan jollakin tavalla työelämään, on se vaatinut tuekseni psykoterapian, jonka pääsin aloittamaan niin nopeasti, kuin se tilanteessani oli mahdollista. oma tuntemus on, että terapian ensimmäinen vuosi meni pääosin työelämän käsittelyyn ja hyvä matka vielä toistakin vuotta. minun kohdallani se tarkoitti sitä, että koska en pystynyt palaamaan takaisin ammattiini, alaani, johon olin kouluttautunut ja jonka ympärille työminäni, identiteettini oli rakentunut noin 20 vuoden eli koko työelämäni ajan, täytyi entinen ammatti-identiteetti purkaa ja alkaa rakentamaan uutta. ja tietenkin löytää ne syyt, minkä vuoksi se kokemus alalla jatkamisesta ja sinne palaamisesta tuntui mahdottomalta ja aiheutti suurta, ylitsepääsemätöntä ahdistusta.

voin sanoa, että se ei ole helppoa se. alkaa selvittämään, kuka minä olen, jos minä en ole enää hoitaja, hoitotyön ammattilainen. vielä vaikeammaksi asiasta teki se, että työelämän ulkopuolellakaan en enää tiennyt, kuka minä olen. olen matkan varrella kyseenalaistanut monta työelämään liittyvää asiaa. miettinyt, tarvitseeko työn olla merkityksellistä, tarvitseeko siitä saada hyvänmielen tunteita, voiko sitä tehdä vain sen vuoksi, että saisi rahaa, tarvitseeko minun pitää siitä, mitä teen? jossain vaiheessa ajattelin, että olisin vaikka metsäkoneen kuljettaja, että saisin vain olla yksin, eikä tarvitsisi olla kenenkään kanssa tekemisissä. ja sekin on vain joku uskomus siitä, että sitä työtä tekevät ihmiset tekevät työtään yksin, enhän minä voi tietää.

ja kun viimein elämä järjestyi keväällä 2022 niin, että olin tullut päätökseen, että tulen päästämään hoitotyöstä irti, tapahtuipa minulle mitä tahansa. päätin irtisanoutua työstäni heti, kun käteeni tulossa ollut leikkaus olisi tehty ja sairasloma olisi ohi. en tiennyt, mitä sitten tulisin tekemään. minulla ei ollut mitään työpaikkaa tai alaa tiedossa. alkoikin tapahtumaan kaikkea hyvää.

Ihmeet, ne tulevat silloin, kun niitä vähiten odottaa,
mutta siltikin juuri oikeaan aikaan

olen ollut koko elämäni lapsesta saakka käsitöiden tekijä ja erityisesti aikuisikäni olen neulonut paljon. se on ollut minulle aina tärkeä harrastus ja ajattelen, että se on minulle kuin hengittäminen, osa minua. menin käymään paikallisessa lankakaupassa ostoksilla noin kolmen viikon päästä tehtyäni päätöksen päästää irti hoitotyöstä. yllätys oli melkoinen, kun yrittäjä kysyi minua sinne töihin! olin ajatellut usein elämäni varrella, että voisinkohan jotenkin työskennellä käsitöiden parissa ja niin vastaus tuli eteeni. yrittäjä tarjosi minulle sellaista työaikaa ja työn sisältöä, johon minä koin kykeneväni uupumuksesta toipuvana. minulle oli todella merkityksellistä ja parantavaa se, että riitin hänelle omana itsenäni, vielä ihan toipilaana, säröillä ja niillä taidoilla, joita minulla oli kokemuksella hankittuja, ilman alan koulutusta. miten suuren toivon se sytyttikään sisälläni, että asiat tulevat järjestymään elämässäni!

Yhteiskunnan raamit toipumiselle

hoitotyön päättyminen ja uuden työn aloitus ajoittui aika lailla tasan päivälleen kahden vuoden päähän siitä, kun uupumuksen vuoksi jäin sairaslomalle. olin lopulta kaksi vuotta pois työelämästä lukuun ottamatta pientä kokeilujaksoa osasairaspäivärahalla noin puolessa välissä poissaoloa. yhteiskunnan mittareiden mukaan niillä diagnooseilla, joita minulle oli asetettu, en ollut oikeutettu uudelleen kouluttautumiseen ja en olisi voinut tulla työkyvyttömäksi entiselle alalleni. yhden psykiatrin kertomana ei olisi myöskään ollut minulle hyväksi olla niin pitkään pois työelämästä, koska sinne palaaminen on tutkitusti vaikeampaa, mitä pidempään on työelämästä pois.

jossain vaiheessa eräs psykiatri oli sitä mieltä, että en ollut enää oikeutettu olemaan masennuksen vuoksi sairaslomalla. hänen mielestään aikaa oli kulunut riittävästi ja minun piti olla jo työkykyinen. hän kehotti etsimään vaikka yhdellä kädellä tehtävän työn (toinen käteni odotti leikkausta 24/7 sormet puuduksissa) palatakseni työelämään. hän myös kyseenalaisti psykoterapeutin ammattitaidon, koska olimme siinä kohtaa käsittelemässä hyvin vaikeita ja raskaita asioita, jotka verottivat paljon jaksamistani. itsestään ja kokemuksistaan kun ei voi oikein lomaa ottaa. siinä samalla hän sivuutti täysin minun kokemukseni ja sisuunnuin hänelle niin, että sanoin, ettet sinä ainakaan tule pakottamaan minua töihin työkyvyttömänä ja lopetin vastaanoton siihen. onnekseni työterveyslääkärini kuuli ja näki minut ja sairasloma jatkui käden toimintakyvyttömyyden vuoksi.

myös te-palvelut halusivat “rangaista” minua päätöksestäni irtisanoutua kokoaikaisesta työstä, johon en enää kyennyt, aloittaessani osa-aikaisen työn. minun hyveekseni ei luettu sitä, että olin saanut itse järjestettyä työelämääni ja otettuani vastaan työn, johon uskoin pystyväni. yhteiskunnan mukaan minun olisi ollut jatkettava edellisessä työssä siihen asti, että olisi todettu, ettei minulle löydy työtä, johon kykenisin, jonka jälkeen minut olisi voitu irtisanoa. sen vuoksi sain karenssin, jonka aikana en saanut osittaista työttömyyspäivärahaa. toisin sanoen minun olisi pitänyt jatkaa sairaslomaa hamaan tulevaisuuteen. jos olisin noudattanut näitä yhteiskunnan sanelemia ohjeita ja sääntöjä, en usko, että toipumiseni olisi voinut edetä siihen asti, missä se tällä hetkellä on.

olen kiitollinen itselleni siitä, että silloin kykenin ja uskaltauduin asettumaan itseni puolelle ja kuuntelin oikeasti sitä, mikä on minulle hyväksi ja parhaaksi. olen oppinut arvostamaan ja rakastamaan itseäni. toipuminen on vaatinut sen, että olen poistunut “oravanpyörästä”, yhteiskunnan vaatimuksista ja sulkenut korvani ulkoapäin tulevilta ohjeilta. niiltä sellaisilta, joissa on määritelty tietyt ajat ja tavat, miten asioiden kuuluisi kulkea. olen alkanut rakentamaan sellaista elämää, joka on sopivaa minun voimavaroilleni ja arvoilleni. tavoitteeni on ollut koko ajan palata työelämään, mutta niin, että tiedän voimieni riittävän ja elämän kokonaisuuden tuntuvan mielekkäältä. en halua elää koko ajan niin, että yritän selviytyä. sellaista elämää kohdallani on takana aivan liian monta vuotta, vuosikymmentä. kenenkään ei tulisi joutua elämään niin. haluan myös todeta, että edellä mainituista asioista en koe tässä hetkessä katkeruutta tai suuttumusta. ne ovat enemmänkin auttaneet minua asettamaan rajoja elämääni ja ymmärtämään, mikä on minulle hyväksi ja minua varten.

useampi ihminen on sanonut minulle, että olen ollut rohkea tehdessäni elämässäni niin suuria muutoksia ja ehkä näkyvämpiä niistä ulospäin on työelämään liittyvät muutokset. silloin, kun elin siinä hetkessä, että päätöksiä oli tehtävä, niin työelämän, kuin kaiken muunkin suhteen, ei minulle missään kohtaa kyse ollut rohkeudesta. enemmänkin kyse oli siitä, että vaihtoehdot oli käytetty ja jäljellä oli tienristeys, jossa oli kaksi suuntaa. joko jatkaisin sitä tietä, jota olin kulkenut siihen saakka ja jonka suunta näytti minulle sellaiselta, etten ehkä voisi elää sellaisen itseni kanssa, joka minusta sen tien kuljettuani tulisi. ja toinen tie oli tuntematon, sellainen, josta en vielä tiennyt, en ollut koskaan kulkenut, mutta jonka päässä uskoin kuitenkin valon loistavan. onneksi valitsin sen tien.

Uusi alku

työni lankakaupassa on ollut elämäni parasta aikaa työelämässä. olen saanut toimia monin tavoin vahvuuksieni kautta ja valtavan suuri onni elämässäni on aivan ihana ja huippu työnantaja! nuoren Johannan haaveena oli tulla opettajaksi ja saan nyt jo kolmatta talvea opettaa neulomista kansalaisopiston kurssilla, joka on hyvin antoisaa ja merkityksellistä minulle. kaiken tämän lisäksi sisimmästäni alkoi suorastaan pulppuamaan runoja keväällä 2022 yhdistyen ottamiini luontokuviin.

runot ovat minulle tapa käsitellä kokemiani asioita ja elämää ylipäätään ja tärkeä osa toipumistani. runot välittävät yhdessä luonnon kanssa tunnekokemuksia ja luonnon parantavaa voimaa ja turvaa. läheisteni kannustamana perustin muutaman kuukauden kuluttua runotilin Instagramiin @poukama_elaman_tuulia. ajan myötä runokuvista alkoi syntymään ensin kortteja ja sitten monia muitakin tuotteita ja lopulta syntyi yritykseni Poukama Elämän Tuulia viime vuoden syyskuussa, joka saikin pian myös oman pienen kivijalkapuodin Lankakaupan yhteyteen, sen muuttaessa isompiin tiloihin tämän vuoden alkupuolella. olen saanut nähdä useamman unelmani toteutuvan jo tällä hyvin lyhyellä matkalla kolmen vuoden aikana palattuani takaisin työelämään. yritykseni syntymästä kerron jossain vaiheessa omassa blogikirjoituksessa. se on ollut niin kaunista ja ihmeellistä, että ansaitsee ihan oman juttunsa ja tilansa.

jotta pysyn jatkossakin tasapainossa, on itsestään pidettävä päivittäin huolta. minulle se tarkoittaa tiettyjä maadottumisen rutiineja luonnon äärellä, hitaita aamuja, riittävästi hiljaisuutta ja yksin olemista, monipuolista luovuuden äärellä olemista, omien rajojen tunnistamista ja myös ymmärrystä siitä, että voimavaroja voi kuluttaa myös hyvät asiat, jos riittävää lepoa ei suo itselleen. siksi valitsenkin elämässäni niin paljon kuin pystyn asioita, jotka eivät ole pakkoja. valintoja pystymme tekemään todella paljon. joskus valinnat voivat sisältää myös kipeitä irti päästämisiä, jotta uudelle voisi tulla tilaa. koen, että mielenrauhan saavuttaminen oman elämänsä, niin menneisyyden, kuin tämän hetken kanssa, on yksi merkittävin asia, jonka äärelle olen toipumisen myötä päässyt. se sallii kivun olla olemassa yhtä aikaa onnen ja levollisuuden kanssa. elämässä voi olla niin monta yhtä aikaa läsnä ja totta.

toivon sinulle uskallusta tarttua kiinni elämästäsi ja tehdä siitä sinun itsesi näköistä. toivon myös, että kirjoitukseni tarjoaa vertaistukea sitä tarvitsevalle, lämpöä, lohtua ja myötätuntoa. lopuksi vielä haluan kiittää teistä jokaista, joka on tavalla tai toisella välittänyt minulle palautetta runoistani ja kertonut omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan, joita runot tai tuotteeni ovat herättäneet. jokainen palaute on mittaamattoman arvokas minulle. toivon, että edelleen voitte lähestyä minua niin runoista, tuotteista kuin blogista kumpuavien ajatusten muodossa. kiitos sinulle!

Lisää runojani löydät instagramissa @poukama_elaman_tuulia ja facebookissa Poukama Elämän Tuulia